Muutoksia seuran hallinnossa ja kisa-asiaa

7.1.2020

Hallituksen kokoonpano muuttuu ja maaliskuun kilpailut perutaan

Tanssiseura Tanssi-Savon hallituksessa on tapahtunut muutoksia. Hallituksen varapuheenjohtaja ja samalla valtakunnallisten tanssikilpailujen kisavastaavana toiminut henkilö on luopunut tehtävistään.

Hallitus on valinnut loppukauden varapuheenjohtajaksi Pirjo Tuovisen.

Tanssi-Savon oli määrä järjestää kilpatanssin valtakunnalliset kisat (sen cup) maaliskuussa. Em. muuttuneessa tilanteessa ja henkilöresurssit huomioiden, olemme konsultoineet asiassa Tanssiurheiluliittoa. Keskustelujen jälkeen sekä STUL:n konsultaatiota arvioiden, seuran hallitus on päättänyt perua maaliskuulle suunnitellut kilpailut.

Antti Karhunen

puheenjohtaja